Planeetta pakastimessa

Tässä on paradoksi. Paikkaa kutsutaan mamuttien hautausmaaksi — mutta se olikin teurastamo. Bereljohin "hautausmaa" Indigirka-joen sivujoella luettiin pitkään luonnolliseksi ansaksi: lauma vajosi suohon, jäätyi — siinä kaikki. Mutta vuonna kaksituhattakaksikymmentäneljä tutkijat vahvistivat lopullisesti: luut sinne toivat ihmiset. Tarkoituksella. Yhä uudelleen — kahdensadan tai neljänsadan vuoden välein — he palasivat samaan paikkaan kuin kausiluonteiselle työvuorolle. Yläpaleoliittisia metsästäjiä, ja jo silloin vuorotyötä. Siperiaa, ymmärrättekö.

Metsästettiin muuten ei lihan vaan syöksyhampaiden takia. Syöksyhammas oli strateginen raaka-aine: siitä tehtiin pitkiä kärkiä, aikakauden tärkeintä asetta. Jotta syöksyhampaan sai kallon sisältä irti, pehmeät kudokset piti ensin hajottaa. Ja tässä ikiroutu toimi teknologiana: kallot ladottiin suistoisen jokiuoman pohjaan, jossa mikrobit tekivät raskaan esityön. Esihistoriallinen maserointiasema.

Planeetan suurin pakastin sijaitsee juuri täällä, koska ikiroutu ulottuu satoja metrejä syvyyteen ja pysyy jäässä kymmeniätuhansia vuosia. Joet — Kolyma, Indigirka, Berjozovka — syövyttävät rantoja ja leikkaavat jäätyneitä kerroksia kuin kakkua. Juuri sieltä vuonna yhdeksänsataa metsästäjä Tarabukin löysi mamuttia, jolla oli tallella turkki, iho ja mahansisältö — ja Kolymasta tuli koko maailmantieteen "mamuttien maa".

Nyt tämä pakastin sulaa. Rannat sortuvat — löytöjä tulee yhä enemmän, mutta orgaaninen aines hajoaa ilmassa muutamassa vuodessa. Planeetta avaa arkistoaan ja tuhoaa sitä samaan aikaan.

Tämä tarina syntyi yhdestä kysymyksestä. Kysy omasi osoitteessa moygid piste online.