Kaupunki jolla on passi omalle kalliolleen

Helsingin kaupunginvaltuusto äänestää erikseen yleiskaavasta, joka koskee sitä mitä on maan alla. Kaava on yhtä sitova kuin tavallinen asemakaava. Miksi kaupunki tekee näin — jos maan alla olisi vain metro ja pari pysäköintihallia?

Helsingissä on asiakirja, jollaista ei ole missään muualla maailmassa: maanalainen yleiskaava, joka kattaa koko kaupungin alueen. Valtuusto hyväksyi sen kesällä kaksituhattakaksikymmentäyksi, kaavan numero on kaksitoistatuhatta seitsemänsataaneljä, ja sillä on sama oikeudellinen voima kuin tavallisella kaavalla. Sen laati kaupunkiympäristön toimiala, yleiskaavoituksen yksikön johdolla.

Kaupungin geotekninen osasto on pitänyt kirjaa tästä kalliosta melkein viisikymmentä vuotta. Tietokannassa on merkitty jokainen louhittu kuutio: lähes viisisataa jo rakennettua maanalaista tilaa ja tunnelia, ja vielä noin seitsemänkymmentä varattua aluetta tulevaa varten. Helsingissä maakerroksen paksuus kallion päällä on keskimäärin noin seitsemän metriä, ja sen alla on niin hyvälaatuista graniittia, että saleja voi louhia lähes ilman seinien tukemista.

Ajatuksen takana on geotekniikan asiantuntija Ilkka Vähäaho: hän on johtanut kaupungin geoteknistä osastoa yhdeksänkymmentäluvun lopulta lähtien, ja vuosikymmenten ajan vakuuttanut kaupunkia siitä, että kalliota kannattaa suunnitella etukäteen, eikä myöntää siihen lupia kerta kerralta, kuin tavalliseen kellariin.

Lista siitä mitä kallioon on jo louhittu, kuulostaa satunnaisen tiedemiehen kellarilta. Itäkeskuksen uimahalli, avattu vuonna tuhatyhdeksänsataayhdeksänkymmentäkolme — kaksi tasoa, jonne mahtuu yhtä aikaa noin tuhat kävijää. Olympiastadionin vieressä kallioon louhittu liikuntahalli — neljäkymmentä metriä pitkä, yhdeksän metriä korkea. Viikinmäen jätevedenpuhdistamo on rakennettu suoraan kallion sisään, se käsittelee kahdeksansadantuhannen asukkaan jätevedet ja johtaa puhdistetun veden kahdeksan kilometrin pituista tunnelia pitkin mereen, kahdenkymmenen metrin syvyyteen.

Ja Esplanadin, keskustan pääkävelykadun, alla on energiayhtiön keinotekoinen allas: kahdeksan metriä leveä, neljäkymmentä metriä syvä, kahdeksankymmentä metriä pitkä — noin kolmekymmentäviisi miljoonaa litraa vettä, joka toimii kaukojäähdytysjärjestelmän jäähdytysvarastona. Helsinkiläiset kävelevät bulevardilla eivätkä aavista, että jalkojen alla lepää keinotekoinen järvi, olympiamittaisen altaan kokoinen, mutta pystysuoraan.

Mutta merkillisin löytö tässä rekisterissä ei ole tila, vaan sen puuttuminen aikataulusta. Helsingin metrolla on aavemaisia asemia. Munkkiniemen alla, Kalliossa, Hakaniemen liepeillä, Keski-Pasilan alla on louhittu valmiit asemasalit pysäkeille, joita ei koskaan avattu — linja vedettiin toista reittiä, mutta kallioon jäi valmis tila seisomaan, betoniholveineen ja ilman ainuttakaan junaa. Vuosikausia ihmiset kävelevät kadulla suoraan sen metroaseman salin yläpuolella, joka on fyysisesti olemassa, mutta ei ole olemassa yhdessäkään aikataulussa.

Kallioon myönnetty lupa ei ole sama kuin lupa tavalliseen maapalaan: hakija ei saa itse kiveä, vaan oikeuden tilaan sen sisällä — kallion kerroksen, ei talon kerroksen, koska saman graniittilohkon ylä- ja alapuolelle kaupunki on jo saattanut varata tilan toiselle tunnelille tai tulevalle putkelle. Juuri siksi kaava tarvitaan koko kaupungille kerralla: ilman sitä kaksi maanalaista hanketta kohtaisivat ennemmin tai myöhemmin pimeässä.

Helsinki pystyy tähän juuri siksi, että se seisoo pääkaupungeille harvinaisen yhtenäisen, lähes ehjän graniittikallion päällä — ja siksi, että puoli vuosisataa sitten se päätti olla odottamatta, kunnes kallio loppuu itsestään.

Teemme tarinoita lähteiden pohjalta, ja lähteet näkyvät tekstissä. Tarkista meidät: moygid piste online.