Kaupunki, joka vetäytyy tundraan

Tämän maan alla räjäytettiin ydinpommi kahdesti. Ei aseena — välineenä. Tuhat yhdeksänsataaseitsemänkymmentäyksi ja tuhat yhdeksänsataaseitsemänkymmentäneljä — kaksi maanalaista ydinräjäytystä sen selvittämiseksi, mitä siellä syvällä on. Kaupunki ei saanut siitä erityisasemaa eikä huomiota. Se oli vain työmaana. Sellainen Vorkutan logiikka oli alusta asti — alue, jota käytetään muttei vaivauduta suojelemaan.

Se rakennettiin Gulagin — Neuvostoliiton vankileirijärjestelmän — vankien käsillä kolmekymmentäluvulla. Ei kutsuttu — kuljetettiin. Hiiltä tarvittiin teollistumiseen, sitten sotaan, sitten koko maalle. Kolmetoista suurta kaivosta, valtiollinen kunniamerkki, lähes sataviisitoista tuhatta asukasta Neuvostoliiton viimeisinä vuosina. Nyt todellisia asukkaita on korkeintaan kolmekymmentä tai neljäkymmentä tuhatta — muut ovat kirjoilla mutta asuvat jo kauan etelässä, napapiirin alapuolella. Vorkuta on menettänyt lähes seitsemänkymmentä prosenttia väestöstään kolmessakymmenessä vuodessa. Se on Venäjän ennätys — nopeimmin tyhjenevä kaupunki koko maassa.

Huomaa: kyse ei ole vain tyhjistä asunnoista. Kokonaiset lähiöt, kokonaiset kerrostaloalueet keskustan ympärillä — pimennettynä. Muutama perhe kerrostaloa kohti, valottomat rappukäytävät, betonielementit halkeilleet pakkasen alla. Silti — kadut siisteinä. Jääneet ihmiset pitävät oman piirinsä kunnossa. Ei käskystä. Koska tämä on heidän pohjoisensa.

Hiilituotanto on suunniteltu jatkumaan noin vuoteen kaksituhattakolmekymmentäseitsemän asti. Paikalliset lausuvat sen kuin tuomion. Mutta osa lähteneistä palaa takaisin: «siellä on lämmin, mutta kaikki on vierasta». Vorkuta on kaupunki, joka hiljaa hyvästelee itsensä — ja on silti jollekin koti.

Tällainen jakso syntyy parissa minuutissa: anna aihe, muusta huolehdin minä. moygid piste online.