Leveä kisko, joka yhdistää Helsingin ja Pietarin — ilman vaihtoa

Kuvitellaan hetki. Nouset junaan Helsingin päärautatieasemalla ja matkustat suoraan Pietariin, ilman ainuttakaan telivaihtoa matkan varrella. Se oli mahdollista vielä muutama vuosi sitten. Ja syy on kiskoissa itsessään: Suomen raideleveys on täsmälleen sama kuin Venäjällä, yhdeksän senttiä leveämpi kuin muualla Euroopassa kulkeva normaaliraide. Ero ei näy silmään, mutta se kertoo historian, joka ei ala Suomesta.

Onko kyse sattumasta? Vai päättikö joku aikoinaan, että suomalaisten kiskojen pitää olla juuri tällaiset?

Vastaus löytyy Venäjän puolelta. Tuhatkahdeksansataaneljäkymmentäkolme keisari Nikolai Ensimmäinen vahvisti rakenteilla olevalle Nikolainradalle raideleveyden viisi jalkaa — hieman yli puolitoista metriä. Yhden version mukaan mitan ehdotti amerikkalainen insinööri George Whistler, joka oli kutsuttu konsultiksi ja joka tunsi juuri tämän leveyden kotimaansa eteläosista. Toisen version mukaan ehdotuksen tekivät venäläiset insinöörit itse, opintomatkalla Yhdysvalloissa käytyään. On myös arveltu, että keisari ajatteli sotilaallisesti: jos raideleveys poikkeaa naapureista, vieraat junat eivät yksinkertaisesti pääse liikkumaan omalla radalla.

Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin, tuhatkahdeksansataakuusikymmentäkaksi, avattiin ensimmäinen rautatie myös Suomessa — tuolloin Venäjän keisarikuntaan kuuluneessa autonomisessa suuriruhtinaskunnassa. Rata yhdisti Helsingin ja Hämeenlinnan. Se rakennettiin ajatuksella, että se liittyisi ennemmin tai myöhemmin Venäjän verkkoon, joten raideleveydeksi valittiin sama viisi jalkaa — nykymitoin tuhatviisisataakaksikymmentäneljä millimetriä.

Riihimäki oli tuolloin vain asema tällä radalla. Mutta juuri täältä, tuhatkahdeksansataakuusikymmentäyhdeksän, haarautui pääradalta linja Pietariin, ja Riihimäestä tuli maan ensimmäinen rautatiesolmukohta. Vuotta myöhemmin juna kulki jo perille asti, silloiselle Suomen asemalle Pietarissa. Veturitalli, kääntölava, kiskot joka suuntaan — tämä kaikki näkyy Riihimäen asemalla yhä tänäkin päivänä, ja siellä vaihdetaan linjaa edelleen.

Silti samasta raideleveydestä huolimatta kahden valtakunnan junat eivät päässeet samoille kiskoille vielä puoleen vuosisataan: Suomella ja Venäjällä oli erilaiset säännöt vaunujen korkeudelle ja leveydelle. Läpikulkuliikenne avattiin vasta tuhatyhdeksänsataakaksitoista.

Suomi itsenäistyi, koki sotia naapurinsa kanssa, mutta raideleveyttä ei koskettu — tuhansien kilometrien kiskojen uudelleenrakentaminen pelkän periaatteen vuoksi ei ollut kenenkään mielessä. Päinvastoin, siitä tuli hyöty. Kaksituhattakymmenen Helsingin ja Pietarin väliin avattiin nopea Allegro-juna, joka kulki samoilla kiskoilla ilman telinvaihtoa, matka-ajan ollessa noin kolme ja puoli tuntia. Juna kuljetti matkustajia kaksitoista vuotta, kunnes liikenne pysäytettiin kaksituhattakaksikymmentäkaksi.

Näin sama raideleveys palveli lähes kaksi vuosisataa vuoroin siltana, vuoroin rajana — sen mukaan, kumpaa historian hetki kulloinkin tarvitsi.

Nyt tästä samasta raideleveydestä keskustellaan Suomessa uudelleen. Naton jäsenyyden myötä hallitus on ottanut puheeksi siirtymisen eurooppalaiseen normaaliraiteeseen — siihen, joka on yhdeksän senttiä kapeampi ja jota käytetään lähes kaikkialla muualla Euroopassa. Kyse ei ole enää symboleista, vaan siitä, että rekat ja panssarikalusto pääsisivät kulkemaan Ruotsin rajan yli ilman kuormanvaihtoa. Aiemmin hanketta pidettiin kannattamattomana joka tapauksessa. Nyt siitä puhutaan vakavasti, ja summat lasketaan kymmenissä miljardeissa euroissa.

Jos näin joskus käy, Riihimäki löytää itsensä taas muutoksen keskeltä — aivan kuten tuhatkahdeksansataakuusikymmentäyhdeksän, jolloin sieltä lähti ensimmäinen haara itään. Vain suunta olisi tällä kertaa toinen.

Mistä kertoisin sinulle? Vaikka kotikadustasi. мой-гид точка онлайн.