Leipä, jonka heittäminen on halvempaa

Kuvittele leipomo myöhään illalla. Hyllyllä on vielä sämpylöitä ja limppuja, aamulla leivottuja, aivan syömäkelpoisia. Ne näyttävät yhä lämpimiltä. Tunnin päästä ne viedään kaatopaikalle.

Leipomon omistaja ei ole ahne eikä tyhmä. Hänelle ruoan antaminen pois tulee vain kirjaimellisesti kalliimmaksi kuin sen heittäminen roskiin. Ajattele sitä hetkeä: hylly on täynnä ruokaa, ja järkevin ratkaisu on roskis.

Kuulostaa järjettömältä. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO laskee, että maailmassa menee joka vuosi hukkaan tai roskiin noin kolmannes kaikesta tuotetusta ruoasta. Venäjällä kauppa hävittää jopa viidenneksen tavarasta, jonka voisi aivan hyvin syödä.

Tässä kohtaa mukaan tulevat vapaaehtoiset. Pietarissa toimii liike nimeltä "Otdam darom jedu", suomeksi "Annan ruoan ilmaiseksi". Siinä on mukana kymmeniä tuhansia ihmisiä, ei siis muutamia.

Iltaisin he ajavat leipomoille, torille ja pieniin kauppoihin. He hakevat sen, mikä muuten päätyisi roskikseen, ja vievät sen niille, jotka tarvitsevat ruokaa, tai ihan vain haluavat sitä. Rahaa ei liiku. On vain lista paikoista ja aikataulu, jonka osallistujat ovat itse tehneet.

Voisi luulla, että kauppiasta vain laiskottaa paperityö. Syy on vakavampi. Venäjän lain mukaan tavaran ilmainen luovutus rinnastetaan myyntiin. Siitä pitää maksaa arvonlisävero, ikään kuin leipä olisi oikeasti myyty.

Miksei yrittäjä sitten anna leipää pois ja unohda veroa? Koska verottajan silmissä lahja maksaa täsmälleen saman kuin myynti. Ero on vain se, ettei tule tuloa, jolla veron voisi kattaa.

Siksi ruoan pelastajiksi Venäjällä nousivat ensin vapaaehtoiset, eivät kaupat. He eivät ota ruokaa ostoksena eivätkä yrityksen lahjoituksena. He ottavat sen vastaan kädestä käteen, illalla, takaovella.

Laki miettii vielä, miten hyväntekeväisyys lasketaan. Sillä välin työn tekevät ihmiset, joilla on reppu selässä.

Tämä tarina syntyi yhdestä kysymyksestä. Kysy omasi osoitteessa moygid piste online.