Vuoden työ, minuutin tuli

Tässä on paradoksi, jota harva vaivautuu selittämään: Up Helly Aa:n raskain osuus ei ole itse juhla. Se on valmistautuminen tuhoamiseen.

Kokonaisen vuoden ajan Lerwickin asukkaat – Shetlannin saarten pääkaupungin väki – rakentavat puisen aluksen. Oikean soutuveneen: veistettyine yksityiskohtineen, mastoineen, kilpineen laidoilla. Ja tammikuun viimeisenä tiistaina se poltetaan juhlallisesti poroksi. Siinä kaikki. Yksi yö – eikä laivaa enää ole.

Kulkue lähtee liikkeelle pimeässä. Kuvittele: satoja soihdunkantajia marssii Pohjois-Atlantin tammikuuisen tuulen läpi, hiljaa, hartia hartiaa vasten. Alus vedetään veden äärelle – ja sitten soihdut lentävät sisään. Meri, savu, räjähtävä liekki talvitaivasta vasten. Tämä ei ole lavastus. Se on koko kaupungin tunnekeskipiste yhdeksi illaksi.

Kulkueen kärjessä kävelee Guizer Jarl. Hän ohjaa rituaalia vuoden ympäri: puvut, juoni, jokainen seremonian hetki. Asema on kunniallinen, työmäärä valtava.

Ja vielä yksi asia: festivaali näyttää viikinkiajan rekonstruktiolta, mutta todellisuudessa se muotoutui vasta yhdeksännellätoista vuosisadalla – satamakaupunki Lerwickin omaksi kaupunkirituaaliksi. Ei siis muinainen perintö, vaan oivaltavasti keksitty ja sittemmin "perinteen patinaa" kerännyt tarina.

Pitkään se oli suljettu mieskerho. Vasta vuonna kaksituhattakaksikymmentäkolme naiset astuivat virallisesti ensimmäistä kertaa kulkueeseen.

Ymmärrätkö, mistä on kyse? He polttavat laivan – rakentaakseen uuden. Joka vuosi. Se onkin se perinne.

Tällainen jakso syntyy parissa minuutissa: anna aihe, muusta huolehdin minä. moygid piste online.