Inhimillisyys selviytymisen ehtona

Tässä on paradoksi, joka on vaivannut filosofeja jo vuosikymmeniä. Afrikkalainen sana ubuntu — se tarkoittaa jotain sellaista kuin "inhimillisyys toisia kohtaan" — ei ole saanut yhtään yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Ei yhtään. Tutkijat myöntävät sen suoraan. Ja silti juuri tällä käsitteellä selitetään yhtä kahdennenkymmenennenvuosisadan hämmästyttävimmistä poliittisista tapahtumista: maa, joka nousi apartheidista — ilman, että voittajat teurastivat häviäjiä.

Ubuntun ydin tiivistyy yhteen lauseeseen: "Minä olen, koska me olemme." Ei "minä menestyin — siis minä olen olemassa", vaan "minä olen olemassa, koska ympärilläni on ihmisiä." Yksilö ei ole tässä ajattelussa atomi vaan solmukohta vastavuoroisten velvoitteiden verkossa. Zimbabwelainen historioitsija J. T. Samkange yritti jo vuonna tuhatyhdeksänsataakahdeksankymmentä tiivistää tämän kolmeen periaatteeseen. Yksi niistä kuuluu näin: jos valinta on varallisuuden ja elämän välillä — valitse elämä. Toinen: hallitsijan valta on oikeutettu vain kansan tahdon kautta.

Juuri tätä kieltä — vastavuoroisen inhimillisyyden kieltä — käytti Etelä-Afrikan totuus- ja sovintokomissio apartheidin jälkeen. Strategia ei ollut kostosta, vaan syyllisyyden tunnustamisesta, julkisesta todistamisesta ja mahdollisuudesta jatkaa elämää samassa tilassa. Ubuntu osoittautui toimivaksi kehykseksi rauhalle ilman kostoa.

Muuten — se liikuttava tarina lapsista, jotka tarttuivat toisiaan kädestä ja juoksivat yhdessä hedelmäkorille — sitä lainataan usein ubuntun kuvituksena. Mutta se ei ole dokumentoitu koe, vaan myöhäinen vertauskuva. Kaunis — mutta silti vertauskuva.

Ajatus, jolla ei ole tarkkaa määritelmää mutta joka pysäytti kokonaisen kansan kostonhalun — se on ehkä kaikkein tarkin todiste sen voimasta.

Tämä on yksi sadasta tarinasta. Loput löytyvät täältä: moygid piste online.