Syvempi kuin uskoisi

Syvempi kuin uskoisi

Katsokaa alas. Jalkojen alla lähes kaksi kilometriä ilmaa — ja pohjalla, kaukana syvyyksissä, turkoosinvärinen joen juova. Ei sininen, ei vihreä — juuri turkoosi, sellainen kuin postikorteissa, joita ei tavallisesti usko todeksi. Täällä, Dubkin kylän tasangolla, ensireaktio on lähes kaikilla sama: eikö tämä ole kuvankäsittelyä?

Ei ole. Väri syntyy kalkkikiven sameudesta ja veden puhtaudesta, ja syvyysvaihtelu vielä korostaa sitä: retkiveneen alla on paikoin sata metriä. Sulak-joki virtaa voimakkaana, mutta näyttää vuoristojärveltä. Oppaat sanovat täällä: "joki, joka on kuin jäätikkö nurinpäin."

Sulakin kanjonin suurin syvyys on noin tuhat yhdeksänsataakaksikymmentä metriä. Coloradon Grand Canyon on syvimmältä kohdaltaan noin tuhat kahdeksansataa metriä. Sulak on siis syvempi — ei mainoslehtisten mukaan, vaan rehellisen matematiikan mukaan. Leveys sen sijaan vaihtelee suuresti: paikoin kanjoni kapenee muutamaan kymmeneen metriin — kapea kivinen rako —, ja paikoin avautuu kolmeen kilometriin, muuttuen kokonaiseksi laaksoksi. Sama kanjoni, ja silti aivan eri mittakaava riippuen kohdasta.

Mutta ennen matkailijoita tänne tulivat insinöörit. Sulakilla sijaitseva Tširkein vesivoimalaitos on Pohjois-Kaukasuksen tehokkain vesivoimala ja Venäjän korkein kaaripato. Betoniseinän korkeus on yli kaksisataa metriä. Se rakennettiin 1970-luvulla, ja parhaat betonimiehet ja räjäytysmestarit koottiin sinne ympäri Neuvostoliittoa. Insinöörit kuvauttivat itsensä silloin vasta louhitun reunan äärellä — eivätkä aavistaneet, että puoli vuosisataa myöhemmin samoihin kohtiin muodostuisi jono kännyköiden kanssa.

Tekoaltaan rakentaminen loi kanjonille oman veden alle jääneen historian. Vanha Tširkein kylä puutarhoineen, hautausmaineen ja joelle portaittain laskeutuvine katuineen jäi tulva-alueelle ja siirrettiin kokonaan pois. Viimeisinä päivinä veden pinta nousi lähes metrin vuorokaudessa. Paikalliset vanhukset kertovat, että pojat kilpailivat silloin siitä, kuka jaksaa uida pisimpään puoliksi jo veden alle jääneiden puutarhapuiden lomassa. Nykyään kalastajat sanovat, että kaikuluotaimessa erottuu joskus suoria linjoja — jäänteitä seinistä, tai jo pelkkää tarinaa, johon oppaat lisäävät mielellään draamaa.

Kanjonilla on myös yllättävä kirjallinen sivunsa. Yksi näköalapaikoista on nimetty Alexandre Dumas'n mukaan. Kirjailija todella matkusti Kaukasuksella 1800-luvulla ja kuvasi Dagestanin rotkoja matkamuistiinpanoissaan. Hän ei voinut nähdä patoa eikä tekoallasta — mutta kuvasi hyvin osuvasti Kaukasuksen kuilujen psykologisen vaikutuksen: reunalla seisova ihminen tuntee paitsi korkeanpaikankammoa myös oudon halun astua eteenpäin. Nykyoppaat lainaavat Dumas'ta ennen kuin pyytävät matkailijoita olemaan ryömimättä jyrkänteen reunalle selfien vuoksi. Harvinainen tapaus, jossa 1800-luvun eurooppalainen kirjallisuus toimii turvallisuusohjeena.

Varsinainen matkailubuumi alkoi suunnilleen 2010-luvun puolivälistä. Sitä ennen täällä kävi lähinnä kiipeilijöitä, kalastajia ja niitä, jotka tiesivät paikan omin päin. Sitten syntyivät viralliset nettisivut, kymmeniä paikallisia matkanjärjestäjiä, päivämatkoja Mahatškalasta — maastoautoretkiä, veneilyä kanjonissa, käyntejä Sarykumin hiekkadyyneillä. Retkien hinnat ovat muutamassa vuodessa moninkertaistuneet. Monille Dubkin ja lähikylien asukkaille matkailusta on tullut todellinen vaihtoehto kausityölle rakennustyömailla muualla maassa.

Ja juuri tässä on se kysymys, jonka kanjoni esittää juuri nyt kaikkein terävimmin. Tuhansia matkailijoita sesonkiaikaan, venemoottoreita, villejä kahviloita jyrkänteiden reunoilla — ja sama herkkä kaukasialainen maisema, jonka vuoksi tänne ylipäätään tullaan. Paikalliset aktivistit nostavat esiin kysymyksen kävijämäärien sääntelystä, käydään kiistoja uusista rakennushankkeista rinteillä, keskustellaan tiukemmasta suojelusta. Sulakin kanjoni ei tänään ole vain syvyysennätys ja turkoosi vesi. Se on elävä koe: kuinka paljon nykymatkailua paikka kestää säilyen samalla juuri sellaisena, minkä vuoksi sinne alun perin tullaan.

Kysykää minulta Dagestanin aavekylistä — tiedän, miksi jotkut niistä tyhjenivät yhdessä yössä, mutta se on jo oma tarinansa.

Mistä kertoisin sinulle? Vaikka kotikadustasi. мой-гид точка онлайн.