Kallio, joka kävi kauppaa maailman kanssa

Vuosi kolmesataakaksitoista ennen ajanlaskun alkua. Siq-rotkon kapeassa kurussa – kahdensadan metrin pystysuorat kallioseinät molemmin puolin – kulkee kamelilastiineen jono, kuormat täynnä pippuria ja mirhaa. Ilma tuoksuu kuumalle hiekkakivelle. Edessä häämöttää vaaleanpunainen julkisivu, kymmenen kerroksen talon korkuinen, kaiverrettu suoraan kalliomassaan. Sitä ei ole rakennettu. Se on louhittu esiin – korinttilaisia pylväitä, egyptiläisiä kotkia, itämaisia ornamentteja. Kaikki yhdessä ainoassa kivikappaleessa.

Katsokaa tätä julkisivua tarkasti. Se ei kerro taiteesta – se kertoo rahasta. Nabatealaiset pitivät täällä hallussaan kahden Lähi-idän tärkeimmän kauppareitin risteyspistettä: toinen kulki Punaiseltamereltä Damaskokseen, toinen Persianlahdelta Välimeren rannikkokaupunki Gazaan. Petran kautta virtasivat intialainen pippuri, arabialainen suitsuke, afrikkalainen norsunluu ja egyptiläiset kankaat. Nabatealaiset kantoivat tullit, suojelivat kauppiaita ja – ennen kaikkea – myivät vettä keskellä aavikkoa. Siqin kallioihin hakattu vesijärjestelmä piti hengissä jopa kaksikymmentätuhatta asukasta.

Mutta kun ensimmäisinä vuosisatoina ajanlaskun alun jälkeen meririitit syrjäyttivät maakauppareitit, rahat siirtyivät satamiin. Petra autioitui. Hiekat peittivät kaupungin useiden vuosisatojen ajaksi, ja paikalliset beduiinit karkottivat uteliaat kertomuksilla kirotusta aarteesta. Vuonna tuhatyhdeksänsataakaksitoista sveitsiläinen Johann Burckhardt, pyhiinvaeltajaksi naamioituneena, sai oppaat johdattamaan hänet "vanhoille haudoille" – ja eurooppalaiset näkivät kaupungin, jota he olivat pitäneet legendana.

Tänään tutkittuna on vain viisitoista prosenttia alueesta. Kahdeksankymmentäviisi prosenttia on yhä maan alla. Kaupunki, joka kerran jo katosi, ei ole vielä kokonaan palannut.

Tällainen jakso syntyy parissa minuutissa: anna aihe, muusta huolehdin minä. moygid piste online.