Paimiossa tuberkuloosia hoidettiin ikkunalaudalla ja pesualtaalla

Paimiossa tuberkuloosia hoidettiin ikkunalaudalla ja pesualtaalla

Jos joku sanoisi, että tuberkuloosia hoidettiin ikkunalaudalla ja pesualtaalla, ensimmäinen ajatus olisi: no, lääkkeet varmaan pidettiin ikkunalaudalla, ja pesualtaalla pestiin käsiä useammin. Looginen ajatus. Ja täysin väärä.

Nineteen-thirties — vuosikymmenen alku. Tuberkuloosi tappaa Suomessa vuosittain jopa kymmenentuhatta ihmistä. Lääkkeitä ei ole — antibiootit tulevat käyttöön vasta kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Lääkärit tietävät kolme asiaa: aurinko, raitis ilma ja lepo. Se tarkoittaa parantolaa. Ja se tarkoittaa arkkitehtuuria.

Vuonna tuhatyhdeksänsataakaksikymmentäyhdeksän järjestettiin kilpailu tuberkuloosiparantolan suunnittelusta Paimion kaupunkiin Lounais-Suomeen. Kolmekymmentävuotias arkkitehti Alvar Aalto voitti sen yhdessä vaimonsa Ainon kanssa kolmentoista osallistujan joukosta. Ja hän kysyi itseltään jotain, mikä silloin kuulosti oudolta: entä jos itse rakennus olisi lääketieteellinen väline?

He tutkivat, miten aurinko liikkuu Paimion yllä — mihin vuoden- ja vuorokaudenaikaan se osuu ikkunaan. Seitsemänkerroksinen rakennus kahdellesadalleyhdeksällekymmenelle potilaalle suunnattiin tarkasti etelä-kaakkoon. Potilaan, joka viettää suurimman osan ajastaan makuulla, pitää saada valoa — pehmeää, hajautettua, ei häikäisevää. Potilashuoneiden katot tehtiin tummiksi: silmä ei rasitu, kun katsoo ylöspäin. Ikkunat aukesivat kevyesti, yhdellä liikkeellä. Ilmanvaihto takasi läpivedon. Jokainen yksityiskohta oli seurausta lääketieteestä.

Rakennusten katoille rakennettiin avoimet terassit. Potilaita kuljetettiin sinne lepotuoleissa ja jätettiin aurinkoon. Tätä kutsuttiin heliohoidoksi — ei kansanuskomus, vaan sen ajan lääketieteellinen suositus: uskottiin, että ultraviolettisäteily tukahduttaa tuberkuloosibasillin. Tätä siis tarkoittaa "hoitaminen ikkunalaudalla" Paimiossa — kokonaisen rakennussiiven kokoinen terassi, käännettynä juuri aurinkoon.

Sitten pesuallas. Kahden hengen huoneissa potilaat jakoivat tilan vuorokauden ympäri. Uni oli tärkein lääke, ja Aalto ymmärsi: veden loiskuminen kello kolmelta yöllä on paranemisen vihollinen. Hän suunnitteli erikoismuotoisen pesualtaan: vesi valui kaltevaa seinämää pitkin, ei pudonnut korkealta. Ei loisketta. Ei ääntä. Hiljainen pesuallas — yhtä lailla osa hoitoa kuin heliohoito katolla.

Tällaisia näkymättömiä ratkaisuja rakennuksessa on kymmeniä. Ovenkahvat ilman teräviä ulokkeita, ettei vaatteet tarttuisi niihin. Kaapit ripustettu irti lattiasta — alta on helppo siivota. Ja tärkein — tuoli. Se sama "Paimio-tuoli", jonka tunnistaa nykyään jokainen, joka on edes selaillut nineteen-hundreds-luvun designin luetteloa. Vaneria, taivutettu kahteen kaareen, koivua. Selkänojan kallistus ja istuimen kulma laskettiin tarkoituksella: selkä suoristuu, rintakehä avautuu, hengittäminen helpottuu. Yskiminenkin. Tuberkuloosipotilas tukehtui — Aalto ajatteli jokaista hengenvetoa.

Parantola avattiin tuhatyhdeksänsataakolmekymmentäkolme. Brittiläinen kriitikko P. Morton Shand kirjoitti Architectural Review -lehdessä: Paimio on vuosikymmenen mullistavin sairaalarakennus. Väriäkin käytettiin terapiana: keltaiset lattiat porraskäytävissä, kirkkaat seinät käytävillä, oranssit parvekekaiteet. Koristetaiteilija Eino Kauria auttoi Aaltoa värityksessä — kauan ennen kuin sana "kromoterapia" tuli käyttöön.

Nineteen-sixties-luvulle tultaessa antibiootit syrjäyttivät tuberkuloosin, ja parantolasta tuli tavallinen sairaala. Vuonna kaksituhattaviisitoista se suljettiin kokonaan. Nykyään rakennus on Unescon maailmanperintöluettelon esilistalla, ja sisällä järjestetään opastettuja kierroksia. Kun seisot entisessä potilashuoneessa — lattiasta kattoon ulottuva ikkuna, valo virtaa leveänä vuona, tumma katto pään yllä — ymmärtää, ettei mikään täällä ollut sattumaa.

Rakennus ajatteli potilasta.

Näin näyttää huolenpito, kun se muutetaan materiaaliksi. Ei ohjeissa, ei säännöissä — vaan pesualtaan kaltevuudessa, tuolin selkänojan kulmassa, koko rakennuksen kääntymisessä aurinkoon. Alvar Aalto sanoi: arkkitehtuuri on elämän synteesi aineellisessa muodossa. Paimiossa tämä ei ole vertauskuva.

Tämä tarina koottiin kysymyksestä "miksi Aalto teki Paimion sairaalaan pesualtaan, joka ei loiski". Kysy oma kysymyksesi — löydät minut botista "O, Moi Gid".

Tämä tarina syntyi yhdestä kysymyksestä. Kysy omasi osoitteessa мой-гид точка онлайн.